
Suomen kulttuuriviennin yhtenä kehittämishaasteena on kulttuurialan toimijoiden liiketalousosaamisen kasvattaminen. Kulttuurialalla tarvitaan lisää yrittäjyyttä ja liiketoiminta-osaamista, viestintä- ja markkinointitaitoja sekä tietoa immateriaalioikeuksien hallinnasta. Näille taidoille on tarvetta, kun kehitetään kulttuuri- ja taidesisältö tuotteeksi, löydetään sille oikea kohdeyleisö ja hankitaan tarvittava hankerahoitus.
Taiteen ja kulttuurin alan toimijoiden työskentely- ja toimeentulon edellytyksiä sekä kansallista kilpailukykyä vahvistetaan kulttuuriviennin asiantuntijuutta kehittämällä. Kulttuurivientihankkeen selvitysvaiheessa käynnistyi opetusministeriön ja ulkomaankauppaan erikoistuneen Fintran yhteistyö kulttuurivientikoulutuksen organisoimiseksi. Ensimmäinen hallinnon toimijoille tarkoitettu koulutuskurssi käynnistyi vuonna 2005 ja suosion saanut koulutus jatkuu edelleen. Tekes on puolestaan rahoittanut kulttuuriviennin liiketalousmalleja kartoittavan selvitystyön.
ESR-hanke TAIVEX on toteuttanut vuosina 2009-2011 tuottajille, managereille, agenteille, galleristeille ja muille taiteen välittäjäportaan toimijoille räätälöidyn vientivalmennusohjelman. Eri taiteen alojen yhteisen vientivalmennusohjelman tavoite on alojen keskinäisen verkostoitumisen lisääminen ja taiteen välittäjinä työskentelevien ammattilaisten vienti- ja kansainvälistymisvalmiuksien sekä liiketoimintaosaamisen kasvu.
Valtion vuoden 2010 ensimmäisen lisätalousarvion mahdollistaman nuorten kansainvälisen työllistämishankkeen avulla työllistetään nuoria kulttuurin ja taiteen tekijöitä mm. taiteen alan tiedotuskeskusten sekä eri puolilla maailmaa olevien Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien ja niiden yhteistyökumppanien palvelukseen. Puolitoista vuotta kestävän hankkeen aikana työllistetään noin 70 alle 35-vuotiasta nuorta. Hanke kehittää samalla siihen osallistuvien työnantajaosapuolten yhteistyötä kulttuuriviennin edistämiseksi. Instituuttien ja tiedotuskeskusten yhteistyökumppaneiden työllistämät suomalaiset nuoret ammattilaiset luovat puolestaan uusia verkostoja maailmalla.
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää tukea kulttuuriviennin asiantuntijuuden kehittämishankkeisiin osana kulttuuriviennin tukitoimia.