
Kulttuurimatkailu
Kulttuuriviennin ohjausryhmä hyväksyi joulukuussa 2008 esityksen kulttuurin matkailullista tuotteistamista edistäväksi toimintaohjelmaksi vuosille 2009-2013. Ohjelman tavoitteena on aktivoida ja tukea kulttuuriin pohjautuvien matkailutuotteiden ja -palveluiden tuotteistamista. Pyrkimyksenä on vahvistaa kuvaa Suomesta kiinnostavana kulttuurimatkailukohteena - maana, joka tarjoaa kansainvälisesti houkuttelevia ja kilpailukykyisiä kulttuurielämyksiä ja -palveluita. Kehittämistoimet, joilla tavoitteeseen pyritään, ovat:
Toimintaohjelman valmisteli opetus- ja kulttuuriministeriön asettama poikkihallinnollinen kulttuurimatkailun työryhmä Suomen kulttuuriviennin kehittämisohjelman 2007-2011, valtioneuvoston periaatepäätöksen Suomen matkailupolitiikasta ja Suomen matkailustrategian 2020 pohjalta. Kulttuurimatkailun kehittäminen tukee hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa luovaa taloutta ja kulttuurin kansantaloudellista merkitystä lisäämällä kulttuurivientiä ja -yrittäjyyttä. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä seuraa ja arvioi ohjelman toteutumista vuoteen 2013 jatkuvan toimikautensa aikana.
|
Ajankohtaista
OKM:n avustus kulttuurin matkailulliseen tuotteistamiseen 2011
Alueellinen kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Kulttuurimatkailun osaaja -koulutus käynnistyy Matkailu ja sosiaalisen median käyttö - yhdistelmäraportti Aiheeseen liittyvää |