KULTTUURIVIENNIN TUKIVERKKO
EN | SE

Kulttuuriviennin tukiverkko 2.11.2010

Uusia johtajia kulttuuri- ja tiedeinstituuteissa ja taiteen tiedotuskeskuksissa

Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin johtajaksi on nimitetty taidekonservaattori Jan Förster. Hän aloitti tehtävässään huhtikuun 2010 puolivälissä.

Förster on aiemmin työskennellyt pääkaupunkiseudun johtavissa museoissa ja gallerioissa sekä taidelogistiikan alalla. Viimeksi hän on vastannut Espoon modernin taiteen museon EMMAn näyttelykonservoinnista.

Suomen Benelux-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu FK Sirpa Hietanen. Hän on aiemmin toiminut kulttuurialan konsulttina ja kv. asiantuntijatehtävissä, eri orkesterien intendenttinä sekä Avanti!-kamariorkesterin ja Porvoon Suvisoitto -festivaalin toiminnanjohtajana. Hän oli myös Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön tuotantopäällikkönä 1997-2001 vastuualueenaan kirjallisuus, teatteri, tanssi, klassinen musiikki, ooppera sekä perinnekulttuuri. Sirpa Hietanen aloitti tehtävässä lokakuussa 2010.

Suomen Benelux-instituutin johtajana viimeiset kolme vuotta toiminut FM Kalle Jämsén on valittu Järvenpään kulttuurijohtajaksi.

Suomen Lähi-idän instituutin johtajaksi vuodelle 2011 on valittu FT Ari Kerkkänen. Kerkkänen aloittaa tehtävässä tammikuussa 2011. Hän toimii parhaillaan sisäministeriön alaisen Kriisinhallintakeskuksen johtajana ja on johtanut sitä sen perustamisesta lähtien. FT Ari Kerkkänen on väitellyt seemiläisistä kielistä ja kulttuureista Helsingin yliopistossa.

Suomalaisen kuvataiteen kansainvälisen näyttelyvaihtokeskuksen eli Framen taiteelliseksi johtajana toimii vuoden 2010 loppuun asti FM Laura Köönikkä. Köönikkä siirtyi tähän tehtävään Tampereen taidemuseon näyttelypäällikön toimesta.

FK Hanna-Leena Helavuori on aloittanut työnsä Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn johtajana 1.8.2010.
Hanna-Leena on toiminut Teatterimuseon johtajana yli kaksikymmentä vuotta. Välillä hän oli vuoden lainassa opetusministeriössä Kupolin (kulttuuripoliittisen selonteon) kirjoittajana. Suomen kulttuurin kansainvälistymistä ja erityisen ansiokkaasti näytelmävaihtoa Hanna-Leena edisti toimiessaan kolme vuotta Finnagoran, Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden Unkarissa toimivan keskuksen johtajana 2005-07.