KULTTUURIVIENNIN TUKIVERKKO
EN | SE

Kulttuuriviennin tukiverkko 5.11.2010

Toisissa tiloissa -ryhmä Jordaniaan

Helsinkiläinen esitystaiteen ryhmä Toisissa tiloissa on kutsuttu Jordanian kansainvälisille teatterifestivaaleille. Jordanian kulttuuriministeriön marraskuussa (1.-14.11.) isännöimät festivaalit ovat järjestyksessä seitsemännettoista.

The Al Reef Theaterissa Ammanissa pidettävän festivaalin ohjelmistoon on valittu ryhmiä arabialaisesta maailmasta, mm. Jordaniasta, Saudi Arabiasta, Palestiinasta, Kuwaitista, Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista, Tunisiasta, Egyptistä, Irakista, Syyriasta, Algeriasta ja Sudanista. Ohjemaan kuuluu myös kaksi eurooppalaista työpajaa, toisen vetää Teatri Di Nascosto Italiasta, toisen suomalainen Toisissa tiloissa -ryhmä.

Työpaja IN OTHER SPACES perustuu Toisissa tiloissa -ryhmän SALAISEN UUDELLEENKOULUTUSLEIRIN konseptiin. Salainen uudelleenkoulutusleiri on 1-4 päivän yleisötyöpaja, jossa tehdään erilaisia muodonmuutosharjoitteita. Harjoitteiden yhteisenä nimittäjänä on muodonmuutos, hetkellinen ruumiillinen kokemuksenvaihdos, joka avartaa käsitystämme ihmisyydestä. Toisissa tiloissa -ryhmän harjoitteissa muututaan yhdessä esimerkiksi vuoriksi, kotiloiksi, asteroideiksi, sienirihmastoksi, pilviksi ja iduiksi. Toisissa tiloissa -ryhmä järjestää leirejä tilauksesta myös kotimaassa.

Nälkäteatterin alainen Toisissa tiloissa -ryhmä on harjoitellut yhdessä vuodesta 2004 lähtien, tavoitteenaan löytää kokemuksellinen yhteys ei-inhimillisiin olomuotoihin. Ryhmä synnyttää joukkoharjoituksia, jotka toteutetaan yhdessä osallistujien kanssa. Ryhmän koollekutsujana toimii Esa Kirkkopelto.

www.toisissatiloissa.net