Kesäinen Kohti Viipuria -musiikkifestivaali järjestetään jo kolmannen kerran Karjalankannaksella 21.-29.8.2010. Olemme iloisia siitä, että konserttimme ovat jo monissa paikoissa muodostuneet perinteeksi, ja tulevaisuudessa tavoitteenamme on löytää uusiakin festivaalialueita.
Festivaalin ohjelman suunnittelussa olemme ottaneet huomioon tämän vuoden tärkeitä juhlatapahtumia. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 110 vuotta Isaak Dunajevskin syntymästä, ja festivaalin ensimmäinen konsertti Sirppi ja vasara esittelee tämän merkittävän säveltäjän tuotantoa - säveltäjän, jonka laulut muistavat kaikki ne, jotka ovat nähneet Georgij Aleksandrovskin neuvostoajan elokuvaklassikoita. Isaak Dunajevskin juhlakonsertti järjestetään 21.8. Siestarjoen kaupungin elokuvateatteri Kurortnyssa. Konsertissa esiintyy Moskovan ja Pietarin johtavia akateemisia laulajia, kuten Tatjana Kuindzhi, Pjotr Migunov, Olesja Petrova ja Julija Korpacheva sekä pianisti Aleksei Goribol. Nämä nuoret muusikot esittävät omat tulkintansa tutuista melodioista.
Seuraavat konsertit pidetään keskiviikkona, torstaina ja perjantaina, jolloin tapaamme vieraamme Ilja Repinin Penaty-kotimuseon kamareissa, Kellomäen kylän kotiseutumuseossa ja Terijoen taidekoulussa. Näiden konserttien ohjelma yhdistelee musiikkia ja runoutta: kuulemme Anna Ahmatovan ja Edith Södergranin runoja lauluihin ja romansseihin sovitettuina. Ahmatova ja Södergran olivat molemmat vuosisadan alun runoilijoita, jotka loivat oman runotyylinsä ja jättivät lähtemättömän jälkensä venäläiseen ja suomalaiseen kirjallisuuteen. He olivat Karjalankannaksen vakituisia vierailijoita ja huvila-asukkaita. Ohjelmassa on myös mm. Boris Pasternakin ja Josif Brodskin tuotannolle omistettua musiikkia.
Lauantaina 28.8. vietetään Musiikin päivää Terijoella. Järjestämme klo 16.00 konsertin Kaksi flyygeliä. Konsertissa Polina Osetinskaja ja Aleksej Goribol esittävät Mozartin, Griegin, Prokofjevin ja Tshaikovskin sävellyksiä. Ilta jatkuu klo 18.00 luterilaisessa kirkossa kosertilla, jossa kuullaan Suomen ja Venäjän nykyklassikoita. Vladimir Rozanov esittää sarjan tunnetun säveltäjä-hanuristin Petri Makkosen kappaleita, ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin solistit esittävät maailmankuulun säveltäjän Leonid Desjatnikovan musiikkia.
Festivaali päättyy sunnuntaina 29.8., jolloin kutsumme Viipurin kaupungin asukkaat ja vieraat kahteen konserttiin. Ensimmäinen on omistettu Monreposin-puiston 250-vuotisjuhlalle. Rantatie-kvartetti esittää Pietari-Paavalin kirkossa 1700-luvun musiikkia, jolloin historiallinen Kuninkaantie johti Tukholmasta Pietariin. Illalla klo 18.00 toivotamme kaikki tervetulleiksi gaalakonserttiin, jossa esiintyy monia jo festivaaliohjelmaan osallistuneita muusikoita. Gaalakonsertti on samalla Pjotr Tshaikovskin 170-vuotisjuhlakonsertti.
Toivomme, että festivaalimme on mieluisa kulttuurilahja Karjalankannaksen asukkaille ja vieraille - kaikille, jotka ovat kiinnostuneita klassisesta musiikista, korkeatasoisista esiintymisistä ja jotka vaalivat historiallisia perinteitä ja kulttuurivaihtoa. Festivaalin konsertteihin on ilmainen sisäänpääsy lukuun ottamatta Penaty-kotimuseossa järjestettävää konserttia, johon rajoitetun tilan vuoksi pääsevät vain kutsuvieraat.
Tervetuloa konsertteihimme!
Suomen Pietarin instituutti
Lisätietoa puh. +7 812 606 6565